Elämä on...

Ärsyttää kun mulla oli joku aika sitten ihan kauheesti asiaa ja kerrottavaa. Iloa ja ikävää. Nyt kun vihdoin pääsin tänne kirjottamaan, pää lyö tyhjää. Joten tästä tulee niiiiiiiin sillisalaatti.(yök).

Eka asia, ja varmaan tärkein asia; Minä. Mulla menee ihan superisti! Nautin elämästä, talvesta täysin rinnoin. Huomaan tosin toistavani taas uudelleen vanhoja kaavoja, jotka mun piti murtaa ja jättää taaksepäin. Mutta nou hätä.

Miehet. Kaiken pahan alku ja juuri! Huomaan taas ajatusten harhailevan tietyn ihmisen suuntaan. Tiedän et se on väärin, tiedän ettei se ihminen musta halua kuulla mitään. Siltikkin mun tekis mieli kaivaa se vanha simkortti tuolta laatikosta, laittaa puhelin päälle ja laittaa vaikka se viesti. Sekottaisin sen pojan elämän taas ihan täysin, enkä mä sitä halua. Se on vaan niin jännä, kun jostain on tykännyt sen 4-5vuotta, ni vaikee se on unohtaa. Haluisin vaan tietää mitähän sille kuuluu, onkohan se onnellinen.

Hankin salikortin, nyt oon käynyt siellä 4kertaa viikossa, lähinnä kuntosalin puolella, kerran-kaks viikossa ohjatuissa ryhmissä. Yritän pitää homman hanskassa tällä kertaa, ettei taas lähe kivi vierimään huonoon suuntaan. Nyt otan tän kuntokuurin lähinnä kiinteytymisen takia, ei oo kiva olla pelkkää luuta ja nahkaa (ja läskiä) vaan tahdon lihaksia. Sellaset mitkä mulla joskus oli, haluun sen vartalon mikä mulla oli ennen lapsia. Perfecto.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin; 46,6kg. Ja hymiö!




Edit. Nyt on puhelin auki, viesti kirjotettu. Lähetä....... En uskalla. Uskallan. En uskalla. Uskallan... 

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Vuosi vaihtui ristiriitaisissa tunnelmissa.. Ilolla jätän vuoden 2013 taakse ja keskityn tulevaan ja parempaan vuoteen 2014. Nyt on mennyt paremmin, loma oli paikallaan. Nyt ollaan myös palattu kotirintamalle, luulin täällä olevan lunta.. Musta ja kolea sää oli vastassa.

Moni varmaan miettii mun painoa, ja kyllä se on noussut. Jouluun ei kyllä tavoitteeni yltänyt, mutta lähellä oltiin; 44,6kg. Nyt, pari viikkoa myöhemmin paino on jo 45,2! Voin siis ylpeänä toivoa onnistumista.. :)

Haasteelliseksi tilanteen taas tekee vanhat tutut kuviot, vanhat tutut ihmiset. Mutta päätös on vain ja ainoastaan mun, annanko ulkoisten tekijöiden vaikuttaa mun mieleen taas.. Ja mä olen päätökseni tehnyt lopullisesti: mä hoidan homman kotiin kunniallisesti vuonna 2014.

Täältä tullaan Elämä!

44,7.

Tänään aamulla. número mágico. Ja mitäs jouluun on aikaa... 3päivää. Ja kolmesataa grammaa.


Fiilis on hyvä.

Marraskuu lähenee loppuaan ja vuosipäivä taas on taas hetken lähempänä. Kohta on vuosi siitä kun anoreksia saapui kuin varkain takaisin mun elämään. Vuosi sitä ollaan taas jo kamppailtu, välillä voitolla mutta useammin häviöllä oon ollu. Tällä hetkellä eletään hieman valoisempia aikoja kuin esimerkiksi kuukausi sitten. En ees osaa pukea sanoiksi kaikkee mitä mun päässä liikkuu tällä hetkellä. Jokainen hyvä ajatus saa seurakseen kaksi huonoa. Yritän kovasti päästä eteenpäin, mut oon huomannu et se ei todellakaan riipu siitä paikasta missä mä oon, täällä oon yhtä hukassa ku mitä olin suomessakin. Ajattelin asettaa itelleni takarajan, jolloin painon on oltava vähintään 45kg ja se on joulu. Muutama viikko, kaksi ja puoli kiloa. Itestäänhän tän on lähdettävä. Haluan lihoa, haluan laihtua. Kuinka ristiriitaista?! I know.

Tuntuu että karma on iskenyt tätä tyttöä takaraivoon sellasella voimalla ettei oo tosikaan. Tässä kun on ollu aikaa kelailla kaikkia tehtyä juttuja, niin ei ihmekkään jos elämä ei mulla oo ruusuilla tanssimista. Ehkä tästä eteenpäin toteutan ajattelumallia; tee niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän.

Jos musta joskus tulis vielä hyvä ihminen..

Mulla on iso ikävä.. En ees osaa kertoo kuinka iso.. Musta on ihanaa olla poissa suomesta, mut samalla kaipaan sinne takaisin. Lapset ja J. Vanhemmat. S. Mulla on ikävä<3

Erityisesti mä haluisin kuulla eräästä, joka on ollut aina lähellä mutta niin kaukana. Jos voisin kääntää  aikaa taaksepäin, tekisin sen ja viettäisin sen viimeisen yön, ne viimeiset tunnit tän ihmisen kanssa.. Sä tiedät, jos luet tän. En voi pyytää sulta enää anteeks, koska oon tehnyt sen jo liian monta kertaa.

Ihan hävettää.. 

Se on se pelko. Se ihmismielen paha vihollinen.



43,4

Ajattelen positiivisesti.

Maisemanvaihdos.

Tää tekee hyvää. Pomo pakotti sairauslomalle, mä tottelin. Ei niin mun tapaista totella muita. Seinät kotona ahdistaa. Tutut naamat ja maisemat vielä enemmän. On pakko päästä pois. Matkalaukku oli pakattuna 20minuuttia lähtöpäätöksen jälkeen.

Tässä sitä mennään. Kohti Espanjan ilmastoa. Sinne mun on hyvä mennä, siellä mun on hyvä olla. Siellä mä käännän mun elämän suunnan. Abuelo & Abuela <3 Lähtöpäivä huomenna.

Jos mun jotkut tutut tätä lukee, ne ajattelee tästä samaa mitä aina. Mä pakoilen. Mä lähen karkuun. Niinkuin aina ennenkin. Ehkä tää on vähän sitäkin. Mut se ei vaan riitä et laitan puhelimen kiinni ja yritän pitää etäisyyttä. Mut on kuitenkin helppo löytää. Ensin ajattelin muuttoa toiselle pakkakunnalle, missä kukaan ei mua tunne, vois alottaa ihan alusta. Päädyin ratkaisuun, koska haluun totisesti etäisyyttä asioihin. Mikäs oliskaan parempi paikka kuin Espanja. Niimpä, ei sellasta ole.

Lapset seuraa perässä noin kuuden viikon päästä. Samoin muu perhe. Nyt mulla on ehkä enemmän aikaa purkaa ajatuksia tänne. Saada vähän selvyyttä tilanteeseen ja oman pään sisään. Nyt mä selvitän mistä tää kaikki johtuu.




Haikein tervesin; Carolina.