Tää tekee hyvää. Pomo pakotti sairauslomalle, mä tottelin. Ei niin mun tapaista totella muita. Seinät kotona ahdistaa. Tutut naamat ja maisemat vielä enemmän. On pakko päästä pois. Matkalaukku oli pakattuna 20minuuttia lähtöpäätöksen jälkeen.
Tässä sitä mennään. Kohti Espanjan ilmastoa. Sinne mun on hyvä mennä, siellä mun on hyvä olla. Siellä mä käännän mun elämän suunnan. Abuelo & Abuela <3 Lähtöpäivä huomenna.
Jos mun jotkut tutut tätä lukee, ne ajattelee tästä samaa mitä aina. Mä pakoilen. Mä lähen karkuun. Niinkuin aina ennenkin. Ehkä tää on vähän sitäkin. Mut se ei vaan riitä et laitan puhelimen kiinni ja yritän pitää etäisyyttä. Mut on kuitenkin helppo löytää. Ensin ajattelin muuttoa toiselle pakkakunnalle, missä kukaan ei mua tunne, vois alottaa ihan alusta. Päädyin ratkaisuun, koska haluun totisesti etäisyyttä asioihin. Mikäs oliskaan parempi paikka kuin Espanja. Niimpä, ei sellasta ole.
Lapset seuraa perässä noin kuuden viikon päästä. Samoin muu perhe. Nyt mulla on ehkä enemmän aikaa purkaa ajatuksia tänne. Saada vähän selvyyttä tilanteeseen ja oman pään sisään. Nyt mä selvitän mistä tää kaikki johtuu.
Haikein tervesin; Carolina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti