keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Puoli vuotta sitten...

...elämä oli pikkuhiljaa palaamassa normaaliin suuntaan... Uskokaa tai älkää, sillä tiellä pysyin. Paino on tällä hetkellä 55kg, jossa ajattelin pysyä. Tässä on hyvä.

Lapset ja J on auttanu mua jaksamaan läpi kaiken paskan minkä elämä on mulle eteen viskannut. Seuraava tilanne tulikin vastaan tossa pari viikkoa sitten.

Tosiaan mun keho alko pikkuhiljaa palautumaan normaalin suuntaan, kunhan vaan uskaltauduin syömään tarvittavan määrän. Jopa kauan kadoksissa olleet kuukautiset palasi tossa huhtikuussa.. Ja nyt taas jäi tauolle kun kusasin tikkuun kaks viikkoa sitten plussan.

Ensireaktio oli voi perkele, tästä mä en enää selviä. Ja niin ajatteli myös J, jonka mielestä uusi vauva tähän tilanteeseen on liikaa ja on todella vahvasti abortin kannalla. Itse ajattelin Jn olevan oikeassa, hain jo lähetteen keskeytykseen ja kävin labroissa. Kerran abortin läpi käyneenä ja kahden lapsen äitinä alan olla aika varma siitä, että musta ei siihen enää ole. En pysty tappamaan meidän vauvaa.

En tiiä, saako näin sanoa, mutta musta ei oo oikein tehdä aborttia jos vain toinen sitä haluaa. Onhan se pelottavaa kaikilla tavoin jos on vauva tulossa, varsinkin jos sitä ei ole suunniteltu, mutta ei se rakkautta sitä lasta kohtaan ainakaan omalla kohdalla millään tavalla vähennä.

J on nyt työmatkalla viikon, pakko tästä on sanoa kun tulee takaisin. Pelkään sen reaktiota. On se ennenkin ottanu ja lähteny kun on tullut vastoinkäymisiä. Kaheksan kuukautta on pitkä aika sopeutua ajatukseen kolmannesta lapsesta. Ainakin mä tiedän että mä pystyn siihen. Ehkä tää onkin just se viimenen silaus paranemiseen, olihan se esikoinenkin mun "pelastus".

Jännän äärellä, pari viikkoa aikaa tehdä päätöksiä. Uskotteko te muhun?

Tänään 7+0.