Aika kuluu supernopeesti. Tarkotus oli tulla päivittää pikku irmelin ulostulon jälkeen, mut se jotenki jäi... kahteen räjähtäminen tapahtui tosiaan 4.1 ja mini mirmu tupsahti maailmaan jättäen arven mun alavatsaan. Eka keisarinleikkaus, jätti isot arvet mun mieleen. Kroppa säästy kyllä suuremmilta vahingoilta. Toisaalta, ei sillä niin väliä olis ollut vaikka ois kamalampiakin jälkiä tullut, vihaan tätä ruhoa edelleen ja aina vaan enemmän ja enemmän.
Ekat kuukaudet meni ihan kivasti sen enempää turhia ajattelematta, keskittyen vauvantuksuiseen elämään. Kolmen lapsen kanssa oli kyllä aikamoista tasapainoilua ja mielenterveyden kanssa kamppailua. Varsinkin kun tiet erkani jälleen Jn kanssa. Tällä kertaa pysyvästi. Tää viimesin pettämiskeissi sai mut taas luovuttamaan kaiken. Ja tarkotan KAIKEN,
Erosta on kohta neljä kuukautta. Neljä pitkää kuukautta. Ikävä on. Niitä mun rakkaita pieniä. Parempi niiden on olla Jn ja sen perheen luona. Kamalalta tuntuu sanoa, mutta ei musta tällä hetkellä olis pitämään huolta kolmesta ihanasta lapsesta. Ei oo ollu neljään pitkään kuukauteen.
Kun edelleen mun mieli on sairas, en pysty ees pitämään huolta itestäni. Mä tiedän et mulla on kolme hyvää syytä saada itteni kuntoon, mut tää sairaus on paljon mua vahvempi. Tää on pitäny mua otteessaan jo monenmonta vuotta, ja mä oon vaan hävinny tän kamppailun. Ja koska tää elämä ei mee niinkuin mä haluaisin sen menevän, ehkä annan sairaudelle hyvän tavan pitää musta kiinni. Ja paino sanalla MÄ ANNAN. mun pää, mun vika.
Eikä tää oo sitä etten mä yritä tarpeeks. Yritän liikaa, ja kun epäonnistun....tulos on nähtävissä.
45kg. Down.
Fuckit. -Carolina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti