Maisemanvaihdos.

Tää tekee hyvää. Pomo pakotti sairauslomalle, mä tottelin. Ei niin mun tapaista totella muita. Seinät kotona ahdistaa. Tutut naamat ja maisemat vielä enemmän. On pakko päästä pois. Matkalaukku oli pakattuna 20minuuttia lähtöpäätöksen jälkeen.

Tässä sitä mennään. Kohti Espanjan ilmastoa. Sinne mun on hyvä mennä, siellä mun on hyvä olla. Siellä mä käännän mun elämän suunnan. Abuelo & Abuela <3 Lähtöpäivä huomenna.

Jos mun jotkut tutut tätä lukee, ne ajattelee tästä samaa mitä aina. Mä pakoilen. Mä lähen karkuun. Niinkuin aina ennenkin. Ehkä tää on vähän sitäkin. Mut se ei vaan riitä et laitan puhelimen kiinni ja yritän pitää etäisyyttä. Mut on kuitenkin helppo löytää. Ensin ajattelin muuttoa toiselle pakkakunnalle, missä kukaan ei mua tunne, vois alottaa ihan alusta. Päädyin ratkaisuun, koska haluun totisesti etäisyyttä asioihin. Mikäs oliskaan parempi paikka kuin Espanja. Niimpä, ei sellasta ole.

Lapset seuraa perässä noin kuuden viikon päästä. Samoin muu perhe. Nyt mulla on ehkä enemmän aikaa purkaa ajatuksia tänne. Saada vähän selvyyttä tilanteeseen ja oman pään sisään. Nyt mä selvitän mistä tää kaikki johtuu.




Haikein tervesin; Carolina.

 

 

Miten sulla menee nykyään?

 

ihan okei

 

Töihin paluu on varmasti tuottanut arkeen lisää haasteita.

Miten sä oot sovittanut tän uuden arjen edelliseen?

 

ihan okei

 

Aijaa. Mites syöminen? Noudatat varmaan ateriasuunnitelmaa?

 

ihan okei

 

Jostain syystä en usko sua. Näytät taas hoikemmalta ku viimeks.

Mä nään et kaikki ei oo okei. Kerro mulle.

Täällä on turvallista puhua, niinkuin tiedät.

 

...kaikki on okei...

 

 

 

 

43.

Paska tsägä.

Tosiaan, alotin taas työt jotta saisin muuta ajateltavaa kuin tää kurjuus, jossa oon viettänyt liian monta kuukautta. Oon viettänyt nyt hommissa muutaman viikon, ja tää päätös palaamisesta osoittautui ihan helvetin paskaks ideaks. Ajatukset kyllä on tosiaan vaihtunut, mutta stressi on tullut. Syömiset unohtuu, mutta tekemistä riittää. En ehkä oliskaan ollut vielä valmis.

Nyt musta taas tuntuu pitkästä aikaa, et kuulun johonkin, että mun panosta tarvitaan. Hyödyllinen ja tarpeellinen. Se tuntuu omalla tavalla hyvältä. Työystävät oli täysin järkyttyneitä kun lampsin ekana päivänä töihin, ne oli ihan kauhuissaan mun muodonmuutoksesta. Ne tosiaan on nähnyt mut viimeks kakkosen syntymän jälkeen, yli 25kiloa isompana. Ehkä ne tottuu.

Syömiset on siis mennyt päin peppua, tai no ei oo mitään syömisiä. Omena tai appelsiini satunnaisesti. Hävettää.. Kaikille mä sanon syöväni kun kysytään. Nyt paljastan totuuden; paino on taas laskusuunnassa. 45kg.

Kukkuu.

Täällä mä olen. Ylhäisessä yksinäsyydessä. Kaikki on lähtenyt mun luota. Ehkä ne sai tarpeekseen.


Paino 46,7. vittu.

Rakkaus.

Kiitos.

Anoreksia

Sairaus, joka repii ihmisen palasiksi. Asia, joka kiinnostaa sellasia jotka ovat suht terveitä. Anoreksia tarina, syömishäiriö tarina, anoreksia päiväosasto jne on hakusanoja joilla tänne on joku eksynyt. Moi. Mä oon Carolina ja mulla on syömishäiriö. on kirjoitus jota on luettu eniten.

Pistää miettimään miksi joku googlailee tollasia. Ehkäpä kyseinen henkilö on vaan kiinnostunut sairaista mielistä ja haluaa tietää enemmän sairaudesta? Ehkä ei.. Ehkä kyseinen henkilö etsii motivaatiota omaan laihduttamiseen? Ehkä huono idea tehdä se lukemalla anorektikon blogia. Ehkä se johtuukin siitä, että se joku saa jotain sairasta nautintoa toisen pilalle menneen elämän seuraamisesta. Toivottavasti ei.. Parantumismyönteiset blogit on asia erikseen. Monikin anorektikko taistelee sairaudesta eroon, ja siihen auttaa toisten paranemisen seuraaminen, olen sitä itsekkin tehnyt.

En sano, että tää mun blogi on mitenkään parantumismyönteinen, vaikka kovasti sitä ainakin yritän. Eikä tää oo pelkästään "anoreksiablogi". Se toki on suuri osa mun elämää, edelleen.

Olen itse myös törmännyt blogeihin jotka on 13-16vuotiaiden pitämiä, joissa keinoja kaihtamatta yritetään laihduttaa luurangoksi, anorektisen kauniiksi. Se on mun mielestä enemmän huomionhakuisuutta, johon pitäisi puuttua. Teinit jotka haluaa sairastua anoreksiaan, on mun mielestä säälittäviä.  Se ei ole haluamisesta kiinni, onneksi. Huomionhakuisuutta, toistan itseäni. Anoreksia on todellinen mielensairaus joka näkyy fyysisinä muutoksina. Siihen sairastuu hauras mieli. Niinkuin minä. Siitä paranee vain vahva mieli.

Voimattomaksi vetää.






Ajatukset pyörii jossain ihan muualla kun missä pitäis. Ärsyttää kuinka taas pieni riita saa taas tunteet niin sekasin. Nyt on pakko taas skarpata astetta kovemmin.

Pesänrakennusta ja päivystystä.

Kiirettä pitää. Vihdoinkin alan olla taas oma vanha minä. Jaksan touhuta ja olla iloinen. Menossa ollaan koko päivä oltu, lukuunottamatta tunnin hengähdystaukoa kotona. Aamulla oli kuopuksen 1,5v neuvola, sen jälkeen ikeaan ja erääseen kauppakeskukseen syömään ja ostoksille. Rahaa palaa, se sopii tähän hetkeen paremmin kuin mikään!

Muhun iski ihan jäätävä sisustusinto, haluun laittaa koko kämpän uusiks. Päätin tosin alottaa ihan pienistä muutoksista, kuten verhoista ja tyynynpäällisistä. Pesänrakennuksella siis tarkoitan tätä, eli ei ole tulossa uutta vauvaa! no way! Ja sit tietty maisteltiin ikean lihapullia.

Päivä päättyi kuitenkin valitettavasti lastenklinikan päivystykseen, nuorimmaisen iskettyä sormet sulkeutuvan autonoven saranapuolelle. Pelkällä säikähdyksellä selvittiin, kaikki neljä. Oli kyllä kammottava tilanne, en oo pitkään aikaan ollut niin peloissani toisen puolesta. Se rakkaus mitä tunnen noita pikkusia kohtaan on niiiiiin vahvaa, ettei siinä oo mitään järkee.